On tärkeää käyttää maalin/lakan ohentamiseen ainoastaan käyttöohjeessa mainittua ohenninta. Väärän ohentimen käyttö saattaa tuhota sekä lopputuloksen, että purkin sisällön.
Huomioi lisäksi, että samalla tuotteella saattaa olla kaksi eri ohenninta levitystavan mukaan. Esim. ruiskutettaessa oma ohennin, ja sivellintä, telaa tai tyynyä käytettäessä omansa.
Hempel-maalit ja -lakat valmistetaan ja toimitetaan yleensä muodossa, joka ei vaadi ohentamista edellyttäen, että maali on kunnolla sekoitettu. Kuitenkin, jos on käytettävä ohuita kalvonpaksuuksia tai jos maali on paksua esim. alhaisen lämpötilan vuoksi, voidaan sopivan viskositeetin aikaansaamiseksi lisätä käyttöohjeessa mainittua Hempel-ohennetta. Näin saavutetaan työlle sopivat levitysominaisuudet.
Yleisohjeena ohenninta tulisi kuitenkin käyttää mahdollisimman vähän, koska maalin ominaisuudet kärsivät liiallisesta ohentamisesta. Kun lähdetään rakentamaan lakkakerroksia puupuhtaalta pinnalta, ohentaminen on aina välttämätöntä.
Kun maalia ohennetaan, sen riittoisuus paranee ja kylmässä ilmassa sen siveltyvyys helpottuu. Samalla kalvonpaksuus ohenee, koska liuotinaineet haihtuvat maalipinnasta. Lisäkerros saattaa olla tarpeen, mikäli tähdätään tiettyyn kalvonpaksuuteen.
Käytetyllä ohentimella voidaan myös puhdistaa työvälineet. Tämän jälkeen välineet pestään
Pre-Cleanilla, joka työstetään kunnolla työvälineiden sisään ja annetaan vaikuttaa jonkin aikaa.
Tiettyjen maalien liuotinaineet ovat niin vahvoja, että ne voivat sulattaa määrättyjä muovilaatuja. Tämän takia kannattaa varmistaa, että käyttämiesi välineiden muoviosat kestävät kyseisiä liuotteita.
Älä kaada liuotinjätteitä viemäriverkostoon.
Huom! 2-komp. tuotteissa vain valmiiksi sekoitettua tuotetta voidaan ohentaa.
* Ruiskumaalauksessa, ota yhteyttä Hempelin tekniseen palveluun.
** Ruiskulaukkaukseen suositellaan HEMPATHANE VARNISH 05050